Frisbee Frogsin jäsenmäärän noustua keväällä 2011 merkittävästi päätimme aloittaa säännöllisen viikkokisatoiminnan. Pääsääntöisesti pelattiin Kakskerran Harjattulan radalla, mutta myös Ruskolla, Raision Vetikossa sekä Paraisilla käytiin kisoja. Keskiviikkoisin tai torstaisin järjestettävät kisat olivat tasoituksellisia ja koostuivat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kahdesta kierroksesta Harjattulan helpommilta eli punaisilta tiiauspaikoilta.
Tasoitus laskettiin vähentämällä radan par-lukemasta (27) kahden viimeisimmän Harjattulassa heitetyn kierroksen plus oman rataennätyksen keskiarvo. Kilpailussa palkittiin tasoituksellisen kisan paras, toisinaan myös absoluuttisesti parhaan tuloksen heittänyt pelaaja.
Frisbee Frogsin viikkokisoihin osallistui kaudella 2011 kaikkiaan 18 pelaajaa.
Kaiken kaikkiaan erilaisissa heittelytilaisuuksissa kävijöitä oli 24.